Mennään metsään! 

Tässä vielä lisää ohjeistusta, hieman yksityiskohtaisemmin. Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan, ota rohkeasti yhteyttä



1. Varaa aika nettisivuiltamme. Valitse ajanvarauksesta itsellesi ensin palvelu, sitten sopivin aika. Täytä omat tiedot, valitse maksutavaksi joko verkkomaksu, tai lahjakortti jos sinulta sellainen löytyy. Myös sarjakortit toimivat lahjakorttien tapaan. Saat sähköpostiin varausvahvistuksen, missä on varauksen koodi, varauksen tiedot sekä tietysti portin koodi, ja muut ohjeet koirametsään saapumisesta.

2. Saavu juuri ennen vuorosi alkua, jotta edelliset saavat poistua rauhassa paikalta. Varauksissa on vähintään 5min. siirtymäaika. Mikäli syystä tai toisesta, muita on vielä alueella, odota omaa vuoroasi autossa, tai ulkorakennuksen oikealla puoleisella sivulla. Näin vältytään turhilta kohtaamisilta muiden koirien kanssa.

3. Koirametsään voit tulla yhden tai useammankin koiran kanssa. Piha-alueelle mahtuu useampikin auto, toivomme kuitenkin että pysäköitte autot aidan viereiseen reunaan, pihaan tultaessa vasemmalle. Koirat saa päästää vapaaksi vasta portin sisäpuolella. Jätä kulkureitti rakennuksille vapaaksi.

4. Kun menet alueelle, lukon voit jättää vuorosi ajaksi portin verkkoon roikkumaan. Ovi aukeaa ulos päin. Sulje portti salvalla sisäpuolelta.  Näin koira ei pääse pois alueelta omin luvin. Salpa on mahdollista avata ja sulkea myös portin ulkopuolelta käsin.

Ja lähtiessäsi muistathan laittaa portin takaisin lukkoon. Sekoita lukon koodi.

5. Koirametsä Hilarius on monimuotoista kangasmetsää. Alueen maasto on vaihtelevaa, kallioineen, kivineen, kantoineen ja puun juurineen. Huomioithan tämän kulkiessasi alueella. Kuten missä tahansa metsässä, kannattaa aina liikkua varoen. Erityisesti sateiseen aikaan ja talvisin metsässä saattaa olla liukasta. Mahdolliset tapaturmat, kuten liukastuminen, kompastuminen ja muut tavanomaiset riskit metsässä liikkuvalla, niin koiran kuin ihmistenkin osalta, on syytä huomioida.

6. Kuivakäymälästä löytyy pieni ensiapupakkaus sekä kylmäpakkaus. Hätätilanteessa soita 112. Ohjeet ja paikkatiedot löytyvät grillikatoksen seinältä.

7. Grillin käyttöön sisältyy polttopuut. Muistutamme kuitenkin että tulen sytyttäminen pitää arvioida sään mukaan ja tulenteko on aina sytyttäjän vastuulla. Grillauspaikan käyttö on ostettavissa erikseen vain 2h varauksiin. Kolmen tunnin varaukseen tämä sisältyy hintaan.

8. Pimeään aikaan portin edusta sekä koirametsän piha-alue on valaistu liiketunnistevaloin. Metsän puolelle suosittelemme ottamaan mukaan omat taskulamput tai otsalamput.

Tässä vielä varausehdot, joka löytyy myös ajanvarauksen yhteydessä:

Hyväksymällä nämä varausehdot, tiedostat koirametsässä liikkumisen tapahtuvan omalla vastuullasi. Mahdolliset tapaturmat, kuten liukastuminen, kompastuminen ja muut tavanomaiset riskit metsässä liikkuvalla, niin koiran kuin ihmistenkin osalta, on syytä huomioida. Koiran omistaja on itse vastuussa voimassa olevista vakuutuksista. Tuo alueelle vain terveitä ja rokotettuja koiria. Myös koiran juoksuaikaan suosittelemme siirtämään vierailua vasta juoksuajan päätyttyä. Älä jätä koiraa valvomatta alueelle. Varatun ajan peruminen on tehtävä viimeistään 24H ennen varauksen alkua. Tämän jälkeen maksua ei palauteta. Ajan siirtäminen on maksutonta. Tässä tapauksessa ota yhteyttä kmhilarius@gmail.com. Siirtoilmoitus on kuitenkin tehtävä vähintään kaksi tuntia (2H) ennen varauksen alkua, tämän jälkeen aikaa ei voi enää siirtää. Jos varasit ajan lahja/sarjakortilla, ja peruutusehot täyttyvät, saat palautettavan summan takaisin lahjakortille.


Ihan vain lukemisen iloksi, alta löydät yleistietoon perustuvan blogityyppiset kirjoitukseni luonnossa liikkumisen tärkeydestä, niin koiran kuin ihmisenkin kannalta.